Slush, eli kuka hullu matkustaa marraskuussa Helsinkiin, ja miksi?

Slush, eli kuka hullu matkustaa marraskuussa Helsinkiin, ja miksi?

Olen jo pitk??n asunut Yhdysvalloissa, ja minulla on jokavuotinen perinne k?yd? marraskuussa Suomessa. Olen tehnyt t?t? joka vuosi vuodesta 2008 asti riippumatta siit? miss? pain maailmaa olen kulloinkin asunut.

Marraskuu on tietenkin huonoin aika vuodesta k?yd? Suomessa. On kylm?? ja m?rk??. Joskus sataa lunta, mutta se lumisade muuttuu vedeksi ja valkoisten hankien sijaan joka puolella on vetist? loskaa.

Loska eli Slush

Juuri loska on kuitenkin se syy miksi aina marraskuussa t?ytyy p??st? Suomeen. Ei kuitenkaan se kylm? ja m?rk? loska mit? ei p??se mihink??n pakoon, vaan tapahtuma nimelt? Slush, suomeksi Loska, joka pidet??n Helsingiss? aina marraskuussa. Slush on ollut v?h?n liikaakin esill? mediassa ja varmaan t?ss? vaiheessa kaikki jo tiet?v?t ett? Slush on tapahtuma startupeille ja sijoittajille. Slush alkoi pienest?, kuten l?hes kaikki isot jutut. Muistan viel? ensimm?isen Slushin Korjaamolla – paikalla oli ehk? 200 ihmist?, mik? oli iso osa silloisesta Suomen startup-skenest?. Slushin syntytarinasta ja siit? kuka sen aloitti liikkuu paljon erilaisia versioita, mutta ehk? jopa parempi ett? Slushin synty on jonkinlainen legenda josta totuutta ei tied? juuri kukaan! Slush on vuosien aikana kasvanut valtavasti ja t?n? vuonna k?vij?it? oli jo yli 17 000 kaikkialta maailmasta.

Koko ei kuitenkaan ole se mik? tekee Slushista niin mahtavan. Slush oli upea kokemus silloin kun k?vij?it? oli 2000, ja se on vuodesta toiseen upea kokemus vaikka k?vij?m??r? on moninkertaistunut.

Slushissa on puhujina maailman huippuja, mm. sijoittajia, menestyneit? yritt?ji? ja eri valtioiden johtoa. Olen kuullut, ett? Slushissa esitykset ovat todella korkeatasoisia, mutta en ole viel? koskaan itse ehtinyt n?kem??n yht?k??n. K?yt?n Slushissa aikani 100% juttelemalla ihmisten kanssa – niin vanhojen tuttujen kuin uusien tuttavuuksien.

Ihmisten tapaaminen on Slushissa se juttu: on todella upeaa tavata suuri joukko fiksuja, energisi? ja inspiroivia ihmisi?. Toisinaan saan itse uusia ideoita, toisinaan tapaan uusia ihmisi? joista tulee hyvi? yst?vi?. Transfluentille Slush on aina ollut hyv? paikka l?yt?? uusia asiakkaita. Monet meid?n suurimmista asiakkaistamme ovat tulleet Slushin kautta, ja itse asiassa p??sijoittajammekin l?ytyi Slushista. Itse asiassa Slush oli ihan ensimm?isi? paikkoja miss? Transfluent oli esill?. Vuonna 2011 osallistuimme Slush-100 –startupkilpailuun. Satojen yritysten joukosta p??simme 100 joukkoon ja p??lavalla j?rjestetyss? kilpailussa sijoituimme sadan yrityksen joukosta kolmanneksi!

Talkoot

Yksi hyvin t?rke? piirre Slushissa on, ett? se on l?hes t?ysin vapaaehtoisvoimin j?rjestetty. Yli 2400 vapaaehtoista, suurimmaksi osaksi opiskelijoita, ty?skentelev?t kellon ymp?ri tehd?kseen Slushista joka vuosi maailman parhaan startup-tapahtuman. T?m?nkaltainen suuren mittakaavan vapaaehtoisty? on maailmalla ainutlaatuista, ja samalla hyvin suomalainen asia. Kaikki suomalaiset tuntevat k?sitteen “talkoot”, ja juuri siit? Slushissa on kyse. Kun aloin selvitt?? talkoiden historiaa, sain selville ett? talkoot itse asiassa sanana tulee ruotsin kielest?, jossa sit? sanaa ei en?? k?ytet? tai edes juurikaan tunneta. Suomen lis?ksi vastaava sana samanlaisella merkitysell? on k?yt?ss? my?s etel?naapureissamme Baltiassa. Lis?? talkoista Wikipediassa.

Slushin johto koostuu l?hinn? Aalto Yliopiston opiskelijoista, ja johtoryhm? uudistuu nopeassa tahdissa. T?m? on toinen t?rke? huomio Slushissa – siin? miss? moni menestynyt startup on perustajansa rakentama, Slush on talkooty?n? tehty teos joka s?ilytt?? korkean tasonsa vaikka tekij?t vaihtuvat.

Slush-lento piilaaksosta

Slushissa on aina ollut k?vij?it? ymp?ri maailman, mutta itse startup-mekasta eli Kalifornian piilaaksosta k?vij?it? on ollut v?h?n. Yksi iso syy t?h?n on se, ett? Suomi on kaukana eik? suoria lentoja ole ollut. Matka Kaliforniasta Suomeen kest?? helposti yli 16 tuntia ja vaatii koneen vaihtoa.

T?n? vuonna Slush j?rjesti yhdess? Finnairin kanssa suoran lennon San Franciscosta Helsinkiin. Lentoaika oli vain 10 tuntia, mik? itse asiassa on nopeampi kuin San Franciscosta mihink??n muualle Euroopassa. Asun l?hell? San Franciscoa joten olin tietenkin mukana lennolla!

Slush-lento oli ylivoimaisesti paras lento mill? olen koskaan ollut. En ole koskaan ollut lennolla jossa 10 tuntia hurahtaa ihan huomaamatta. Matkustajat juttelivat toisilleen ja tekiv?t uusia tuttavuuksia. Ihmiset siirtyiv?t bisnesluokan ja turistiluokan v?lill? eik? kukaan ollut liian t?rke? jutellakseen satunnaiselle vastaantulijalle. Lento oli oikeastaan itsess??n pienois-Slush.

Lento oli t?yteen pakattu, vain muutama hajapaikka oli j?ljell?. Kun lennolla kysyttiin, kuka on menossa Suomeen ensimm?ist? kertaa, melkein kaikki k?det nousivat. T?m? oli mahtava tilaisuus esitell? Slushia ja Suomea isolle joukolle piilaakson startup-skene?, ihmisille jotka ehk? koskaan eiv?t muuten olisi tulleet Suomeen k?ym??n. Lento, ja itse Slush, oli niin mahtava, ett? moni on jo p??tt?nyt menn? ensi vuonna uudestaan. Uskoisin, ett? ensi vuonna kun suurin osa t?lle lennolle osallistuneista, ja heid?n kaverinsa, haluavat tulla uusiksi, yksi kone ei en?? riit?!


Anders Brotherus

INSEAD MBA Candidate | Co-founder | Investor

7 年

"K?yt?n Slushissa aikani 100% juttelemalla ihmisten kanssa – niin vanhojen tuttujen kuin uusien tuttavuuksien." -> T?? on kova, "propsit" t?st?!

Anssi Uimonen

Serial Entrepreneur, fly fishing addict.

8 年

Kiitos Slushista, oli mukava tosiaan tavata kunnolla. Ensi vuonna uusiksi, lykky? tyk? siihen saakka!

回复

要查看或添加评论,请登录

Jani Penttinen的更多文章

  • Hot take: AI will not replace programmers

    Hot take: AI will not replace programmers

    Is it really true that by 2026, 100% of coding is made by AI and programmers are no longer needed? No way! Let me…

    7 条评论
  • Why is Bitmagic not using Google Cloud?

    Why is Bitmagic not using Google Cloud?

    Bitmagic is launching open beta in just 5 weeks, and we are finalizing the live setup to be sure we can handle massive…

    17 条评论
  • Who is Jani Penttinen, the game developer?

    Who is Jani Penttinen, the game developer?

    To commemorate the launch of my latest game, I want to tell you a story. It’s a story of who I am as a game developer…

    3 条评论
  • The Transfluent Story

    The Transfluent Story

    I was looking for leads into the Los Angeles scene, so Paul Bragiel introduced me to Jared Leto. Jared was interested…

    6 条评论
  • Transfluent Business Forum 9/28/2018

    Transfluent Business Forum 9/28/2018

    Hjallis Harkimo, Asko Schrey, Taru Jussila, Janne Lehtinen and Marc Hinnenberg will share their business know-how at…

  • Elina Lepom?ki's Transfluent Day talk

    Elina Lepom?ki's Transfluent Day talk

    Elina Lepom?ki, Member of Parliament, talking at the Transfluent Day Seminar, May 9, 2018 in Helsinki. Elina’s new…

  • Bruce Oreck’s Transfluent Day talk

    Bruce Oreck’s Transfluent Day talk

    Bruce Oreck, former U.S.

  • Transfluent Day May 9, 2018

    Transfluent Day May 9, 2018

    Dear business partner, colleague, friend, or future one; We are pleased to request the pleasure of your company at the…

  • A Team to be Proud of!

    A Team to be Proud of!

    I just spent a night out with my Transfluent co-founder Tomi. We had some drinks, nice long dinner and good old Finnish…

  • Asiantuntijan mielipide – miksi Transfluentin k??nt?j?t menestyv?t

    Asiantuntijan mielipide – miksi Transfluentin k??nt?j?t menestyv?t

    Viime viikolla Transfluentin blogissa haastattelimme Sonja K?hk?st?, liittyen h?nen juuri julkaistuun tutkimukseensa…